Vakuutus

Osallistuessani retriittiin eli viikonloppuun Lepokoti Eheytyksessä ymmärrän seuraavat käytännöt ja pyrin noudattamaan niitä. En puutu kenenkään seksuaaliseen suuntaukseen enkä pyri muuttamaan ketään. Pyrin parhaani mukaan olemaan aloituspalaverissa esittäytymässä, jotta kaikki tietäisivät ketä joukkoon kuuluu ja olisi turvallista olla. 

Mihinkään ohjelmaan ei ole pakko osallistua, mutta muita ei saa häiritä. Koitan muistaa ilmoittaa jos en osallistu, etteivät muut odota turhaan. Pyrin tulemaan palaveriin ajoissa, ilman kännykkää, ja poistumaan vain yhteisellä tauolla, jotta keskittyminen ei häiriytyisi. Tilaisuus on luottamuksellinen. En puutu muiden tekemisiin myöhemmin tai levittele näkemiäni tai kuulemiani asioita. Yritän käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan. 

Muistan että tapahtuma on päihteetön. Saan pyytää halailua ja läheisyyttä tai kieltäytyä siitä ilman tunnonvaivoja. 

Ymmärrän että ruoanlaitto ja siivous on myös minun vastuullani. Tavoitteena on antaa jokaiselle rauha keskittyä omaan itseensä. Vauvoja ja eläimiä voi olla paikalla. Pyrin siihen että palaveritilanne on rauhoitettu. Ymmärrän että täällä jokainen parantaa itse itseään. Paikan omistaja tai tilaisuuden järjestäjä ei ole vastuussa fyysisestä tai henkisestä terveydestäni. Pyrin parhaani mukaan noudattamaan näitä käytäntöjä.


Lukemalla tämän tiedotteen olet saanut tiedon Lepokoti Eheytyksessä tapahtuvan tilaisuuden käytännöistä. Ymmärrät että Sinun toivotaan noudattavan niitä niin hyvin kuin voit. Mikäli viestissä on epäselvyyksiä, ota yhteyttä tapahtuman järjestäjään, puh. 050 547 6548.

Voit varmistaa paikkasi tapahtumaan maksamalla osallistumismaksun Lepokoti Eheytyksen tilille. Voit peruuttaa osallistumisen, mutta ymmärrät, että maksua ei palauteta, vaan se tulkitaan tukimaksuksi tapahtumalle. Osallistumismaksun puolikas palautetaan jos esität lääkärintodistuksen.

Tervetuloa yhteiseen kokemukseen sellaisena kuin olet. Me teemme tämän viikonlopun yhdessä!

Ehdotus viikonlopun ohjelmaksi;

aikataulu sovitetaan tapauskohtaisesti perjantai-iltana


Perjantaina

aloitus klo 18

kasviskeitto

työvuorojen ja siivousalueiden jako

osallistumismaksut

ohjelman ja aikataulun sopeutus

mahdollinen leikki: minä tunnen jotain – paikan vaihto jos tunnet samoin

palaveri klo 19-21

mahdollinen rentoutus: nepalilainen soiva malja

Lauantai

omatoiminen aamupala, lounaan valmistelu

mahdollinen: herättely kunkin nimeä vuorollaan kuiskaillen

palaveri 10-12

lounaan valmistus ja ruokailu

päivällisen valmistelu

ulkoilu

päiväkahvit 14.30

uunijuuresten ja/tai perunoiden valmistelu päivälliselle

työpaja 15-17

päivällinen grillikodassa 17

saunat miehet _________________ naiset ____________________

yöpalaveri 20.30

mahdollinen rentoutus: rumpu, sardiinipurkki, kosketushoito

Sunnuntai

aluksi katsotaan jokaista silmiin ja nyökätään kiitos

etsitään muistokuvista sopiva – voi kertoa ensin arvotulle parille, sitten muille. Jokainen voi vastata yhdellä sanalla, mitä kertomus itsessä herättää.

palaveri 10-12

siivoukset, lounas ja lähtökahvit

Näytetään tuotteet 1-1 / 1